Etusivu Koulu Ajankohtaista Henkilökunta Kuvagalleria

Etelä-Pohjanmaan Steiner-koulu sai alkunsa 1980-luvulla, jolloin joukko steinerpedagogiikasta kiinnostuneita vanhempia päätti lähteä perustamaan steinerkoulua Seinäjoen ja sen lähikuntien lapsille. Suuren innostuksen myötä koulu aloitti toimintansa syksyllä 1987 yhden luokkaryhmän voimin, jonka jälkeen jokaisen uuden lukuvuoden myötä mukaan tuli yksi uusi luokka-aste, kunnes kaikki yhdeksän luokkaa olivat valmiina. Koulun oppilasmäärän kasvaessa niin ensimmäinen kuin sitä seurannut toinen koulutalokin jäivät muutamassa vuodessa pieniksi, jolloin koulu muutti nykyisiin tiloihinsa Törnävälle, kauniin Kyrkösjärven lähistölle.

Koulumme tavoitteena on kasvattaa oppilaistamme aloitekykyisiä, luovia ja vahvoja yksilöitä tarjoamalla heille vaihtoehtoinen tapa opiskella. Steinerkoulu tarjoaa kasvatuksellista tukea sekä yhteisöllisyyttä myös oppilaiden vanhemmille, sillä vanhempainiltojen lisäksi koulumme järjestää useita kertoja vuodessa erilaisia juhlia, myyjäisiä ja muita tilaisuuksia, joita järjestämään ja joista nauttimaan oppilaiden perheenjäsenet voivat saapua. Vanhemmat voivat tämän lisäksi liittyä myös koulun toimintaa tukevaan Steinerkouluyhdistykseen.

Oppilaat valitaan kouluun ilmoittautumisjärjestyksessä. Kouluumme haluavilta ei vaadita minkäänlaisia erityistaitoja. Kaikilla luokka-asteillamme on toistaiseksi tilaa uusille oppilaille, joten mikäli olet kiinnostunut E-P:n Steinerkoulussa opiskelemisesta, ota yhteyttä kansliaan tai rehtoriin. Voimme myös sopia kanssasi tutustumiskäynnistä tai kokeilujaksosta, jonka aikana oppilas saa tutustua koulumme arkeen.

Kanslia: 06 414 8653 tai koulu@epsteiner.fi
Rehtori: 040 832 4305 tai arja.nisula@epsteiner.fi